Opinnot on vihdoin polkaistu käyntiin ja koska yrittäjyys itsessään kiinnostaa minua suuresti, aloitin opintoni oman osaamisen tuotteistamisesta - kuten jo aikaisemminkin mainitsinkin.
Kurssilla käsitellään erityisesti omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamista. Koska tämä voi joskus osoittautua yllättävänkin vaikeaksi, kurssi tarjoaa hyviä työkaluja myös niiden etsimiseen ja tunnistamiseen. Koska pidän siitä tunteesta, että ymmärrän itseäni edes jossain määrin, päätin jakaa teidän kanssanne tekemäni analyysin kolmen erilaisen persoonallisuustestin pohjalta.
Kirjoitin itsestäni seuraavasti:
Vuodet
palkkatyössä ja yrittäjänä ovat opettaneet omien vahvuuksien, heikkouksien ja
erilaisten luonteenpiirteiden arvioimista käytännön tasolla, aivan
jokapäiväisessä elämässä. Kuitenkin omien tulkintojen vahvistaminen ja uusien
näkökulmien hankkiminen herättää joka kerta uusia ajatuksia. Suhtaudun
persoonallisuustesteihin suurella mielenkiinnolla ja nojaan niihin
vapaamuotoisesti aina kun tarvitsen uusia tapoja tulkita omaa käytöstäni.
Enneagrammin testin perusteella olen innostuva
suunnittelija. Kuvauksen mukaan voidaan havaita, että tällä persoonallisuustyypillä
on monta rautaa tulessa ja häneltä löytyy innostusta ja energiaa. Tunnistan
itseni kuvauksesta helposti, sillä suurimman osan ajastani käytän energian
hukkaamiseen mitä moninaisimpiin asioihin, oli kyse sitten työstä tai
opiskelusta. Tähän persoonallisuustyyppiin kuuluu myös omapäisyys,
pitkästymisen pelko ja itseä hyödyttämättömien asioiden kesken jättäminen. Nämä
piirteet olen tunnistanut itsessäni monesti: toimin yleensä juuri niin kuin
olen itse suunnitellut, pyrin täyttämään arjen aina uusilla ja
mielenkiintoisilla projekteilla sekä olen keskeyttänyt esim. koulutuksia, koska
ne eivät ole vastanneet tarpeitani. Persoonallisuustyyppiin liittyy myös
aikaansaavuus ja idearikkaus. Itseni koen jopa ajoittain liian – jos näin voi
asian ilmaista – aikaansaavaksi, sillä monesti uupumus kertoo sen, että
vähempikin yrittäminen riittää.
Yrittäjätestin tulokset puolestaan kertoivat
persoonallisuudestani hieman erilaisesta näkökulmasta. Kolmen vahvan kärkeen
nousivat niin holhori, artisti kuin toimijakin. Näitä kolmea yhdistävät
vahvasti realistisuus, käytännön läheisyys, ihmisten parissa työskentely ja
liike-elämään suuntautuneisuus. Kun mietin omaa historiaani ja aloja joille
olen hakeutunut, tunnistan piirteet itsestäni helposti. Olen aina halunnut
toimia konkreettisesti ihmisten parissa myyden tuotteita ja palveluja sekä
tarjota ratkaisuja ihmisten ongelmiin. Niinpä olen työskennellyt kaupan alalla
ja asiakaspalvelutehtävissä lähes koko työurani ajan.
Yrittäjätestin tuloksista nousi yhteisenä tekijänä
myös suorapuheisuus, sitkeys, muutoksen hyväksyminen ja mieltymys toimintaan.
Muutoksen hyväksyminen ja sitkeys ovat asioita, joita arvostan itsessäni
erityisesti. Olen elänyt läpi kaksi liiketoiminnan lopetusta
kannattamattomuuden takia, yhden konkurssin tiiviissä työyhteisössä, nähnyt
markkinaelämän hiipumisen komissiopalkkaisena tuote-edustajana ja sairastanut
uupumuksen, joten sitkeys ja muutoksen hyväksyminen yhdistettynä
suorapuheisuuteen ovat varmasti olleet niitä tekijöitä, joiden ansiosta seison
jaloillani ja haaveilen taas yrittäjyydestä.
Kuten kaikissa asioissa joita teen, myös tässä
testissä on ristiriitaisuuksia tyyppikuvausten välillä ja niin täytyy ollakin.
Esimerkiksi siinä missä sisäinen holhorini nauttii rutiineista ja säännöistä,
nousee sisäinen toimijani suosimaan juuri muuttuvaa ympäristöä ja spontaania
toimintaa. Koen kuitenkin, että tässäkin asiassa artisti-tyypin kuvaus vastaa
minua parhaiten, sillä mielestäni muutos on aina mahdollisuus rakentaa jotain
uutta.
Urapeilin Big5-testin koen edelleen vahvistavan
edellisten testien tuloksia. Testin perusteella vahvimmat alueeni olivat
suunnitelmallisuus, stressinsietokyky sekä luotettavuus. Luotettavuus on
näkynyt omassa toiminnassani aina heittäytymisenä täysin siihen, mitä olen
tekemässä. Suunnitelmallisena ihmisenä olen pystynyt hallitsemaan myös stressiä
ja toteuttamaan projektini aina aikataulussa.
Tulevaisuudessa tulen työskentelemään
todennäköisesti edelleen palvelusektorilla, joko palkkatyössä tai yrittäjänä.
Auttamishalustani johtuen, näkisin itseni erityisesti organisaatioiden
esimiestyön kehittäjänä ja muutoksen sekä luottamuksen rakentajana. Erityisesti
kehitettävää itsestäni löydän asioiden priorisoinnin saralla, koska tapanani on
keskittyä moniin asioihin yhtä aikaa ja keskittymiseni herpaantuu helposti.
Minun on opeteltava malttamaan ja pyrittävä kehittämään kuuntelemisen taitoa.
Lisäksi koen, että minun on harjaannuttava vahvasti oman osaamisen
markkinoinnissa ja verkostojen rakentamisessa eli myös sosiaalisten – muidenkin
kuin vapaa-ajan – taitojen kartuttaminen tulee olemaan ensiarvoisen tärkeää.
Omaan monia yrittäjyyteen tarvittavia ominaisuuksia
ja yrittäjyys tulee aina olemaan realistinen vaihtoehto. Koska pystyn
hallitsemaan monia asioita yhtä aikaa, on myös mahdollista, että tulen
yhdistämään yrittäjyyden ja palkkatyön jollain tavalla.
Aikaisemmasta yrittäjyydestä johtuen olen myös
tunnistanut itsestäni ominaisuuksia, joiden avulla minun on ollut helpompi
selviytyä työelämässä. Yrittäjyys on helpottanut alaisena toimimista, koska
yrittäjämäisestä asenteesta johtuen olen pystynyt ymmärtämään työnantajaani ja
hänen ratkaisujaan paremmin.
Uskon vahvasti siihen, että se mitä tulevaisuus
tuokin tullessaan olen valmis sen kaiken avoimin mielin vastaanottamaan.
Energisenä, innostuneena, jatkuvasti uutta oppivana ja motivoituneena pystyn
mihin tahansa. Vaikeudet on tehty voitettavaksi ja virheistäni olen jo paljon
oppinut. Näillä eväillä tulen rakentamaan tulevaisuuteni ja toivottavasti siinä
samalla pystyn osaltani vaikuttamaan tulevaisuuden hyvinvointiin työelämässä. Iloisin opiskeluterveisin
Eduholisti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti